traumamasters_2015_1

Suomen Traumatologiyhdistys järjesti jo kahdeksannen Traumamaster-kurssin Tampereen hotelli Tammerissa 16.-17. huhtikuuta. Kaksipäiväisen, tiiviin Traumamasterin ajatuksena on koota yhteen suomalaisia asiantuntijoita eri ERVA-alueilta keskustelemaan haastavien vammakirurgisten potilaiden hoidosta, hoitokäytännöistä ja hoidon toteuttamisesta vuosittain vaihtuvien teemojen osalta.

Tämän vuoden kurssi keskittyi alaraajan luudefektiin ja pehmytkudosvammoihin, raajaa säästävään kirurgiaan ja amputaatioon sekä alaraajan monikudosvamman hoidon järjestämiseen.

– Kurssi oli sopivan tiivis ja konsepti selkeä. Monille läpikäytävät asiat ovat varmasti tuttuja, mutta tärkeintä on kai saada eri alueiden ihmisiä saadaan saman pöydän ääreen keskustelemaan ja päivittämään omia kokemuksiaan, tiivistää kirurgi Ville Vänni Joensuun keskussairaalasta.

Kurssille osallistuneiden yliopistollisten sekä sairaanhoitopiirien keskusairaaloiden traumakirurgien lisäksi kurssille oli kutsuttu kaksi vierailevaa luennoitsijaa, nepalilainen Bhim Bahadur Shreemal sekä proteesintekijä Pekka Keski-Orvola Suomen proteesimestarit Oy:stä.

Vierailevien asiantuntijoiden esitykset ja niistä kummunnut keskustelu sai kehuja kurssin osallistujilta.

– Oli silmiä avaavaa kuulla ja keskustella siitä, miten traumahoito toimii pienessä kylässä Nepalissa, sanoo Eppu Sainio Töölön sairaalasta.

– Proteesiluento oli kurssin teemoista se, johon törmää harvemmin. Sen keskusteluissa tuli esiin monia erittäin hyviä pointteja siitä, mitä kirurgin pitää miettiä ja päättää, kun asiaa katsotaan proteesintekijän näkökulmasta, sanoo Piia Suomalainen Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

traumamasters_2015_2

Vännin mukaan keskusteluista ja luennoista jäi käteen paljon asioita, joita voi hyödyntää jatkossa omassa työssään.

– Masquelet-tekniikasta jäi mieleen paljon. Kurssilla tuli myös paljon hyvin käytännönläheistä tietoa, että jos on luupuutos, niin tee näin tai näin. On tärkeää keskustella tilanteista, joissa ei ole vain yhtä hoitokäytäntöä.

Eppu Sainio kiitteli erityisesti perjantain amputaatio-sessiota.

– Session kaikki kolme esimerkkitapausta olivat mainioita. Jokainen niistä osoitti jälleen, miten raajan amputoinnin ja pelastamisen välillä tehtävä päätös tulee tehdä aina kimpassa ja varsinkin oikeilla kysymyksenasetteluilla.

Traumamaster-kurssilla kuultua ja keskusteltua:

“Mikä erityisesti vaikuttaa meidän päätöksentekoon on se, ettei me itse asiassa nähdä amputoituja ihmisiä hirveästi jälkeenpäin. Jos näkisimme niin tietäisimme, että miten rekonstruktiot tai amputaatiot todellisuudessa onnistuvat.”

”Vaikkapa vanhuksen säärentason amputaation myötä voidaan toimintakyky palauttaa 90-95 prosenttiin edeltävästä tasosta. Laitoshoitoa ei siten tarvita vaan kotona pärjää. Käytännössä apuna ovat samat apuvälineet kuin aikaisemminkin, esimerkiksi sauvat ja rollaattorit”

“Rekonstruktion tie on konstikas, varsinkin väärien potilaiden kanssa. Pitkä hoito vaatii paljon myös potilaalta.”

“Päätös riippuu aina muista vammoista – ja vaikeista perussairauksista. Myös taipumus päihteiden käyttöön ja erityisesti nuorilla psykososiaaliset asiat on otettava huomioon.”

“Amputaatiossa jokainen sentti luuta, jonka voi pelastaa on tärkeä.”

“Ongelma tutkimukselle Suomessa on se, että tapauksia on kuitenkin sen verran vähän, että aineistonkeruun pitäisi olla valtakunnallinen ja kattaa pitkän ajan potilastiedot. Lisäksi hoitoilmoituksessa ei esimerkiksi vaadita avomurtumien koodeja.”

traumamasters_2015_3_2

traumamasters_2015_4_2