”Ilman toimintaperiaatteita päädytään ongelmiin”

Bhim istuu kuvassa kamerasta ensimmäisenä oikealla vaaleassa paidassa
Bhim istuu kuvassa kamerasta ensimmäisenä oikealla vaaleassa paidassa

Muutaman viikon takaisella Traumatologiyhdistyksen järjestämällä kutsukurssilla, Traumamaster-kurssilla Tampereella vieraillut nepalilainen Bhim Shreemal nautti kurssin annista.

– Opin todella paljon suomalaisesta traumakirurgiasta. Erityisesti siksi, että pääsin tapaamaan laajan joukon trauma-asiantuntijoita samalla kertaa ja monelta alalta, Shreemal toteaa.

Pari viikkoa Traumamasterin jälkeen 7.8 richterin maanjäristys iski Shreemalin kotimaahan Nepaliin. Pahimmat tuhot kärsi järistyksen episentrumin alueet maan keski- ja itäosissa. Shreemal työskentelee maan länsiosan United Mission -sairaalassa Tansenin kaupungin lähistöllä.

– Viimeiset viikot olen yrittänyt vain saada yhteyden maahan ja selvittää, mitä on tapahtunut.

Shreemalin kotisairaala UMH:n 160 vuodepaikasta 40 on traumalle ja ortopedialle varattuja.

– Tansen on pieni kaupunki itä-Nepalissa, ja se palvelee myös ympäröiviä alueita. Meillä on potilaita myös hyvin kaukaa, aina pohjois-Intiasta saakka.

Erityisen paljon Tansenissa hoidetaan luu- ja nivel-infektioita. Shreemal itse työskentelee pääasiassa erilaisten traumavammojen parissa.

– Hoidan selkärangan peruskirurgiaa, lonkan tekoniveliä ja yksinkertaisia lasten tekoniveliä. Koska meillä ei ole erikoislääkäreitä Tansenissa, hoidamme kaikki hyvin kattavasti potilaita. Esimerkiksi teen myös paikallisia kielekkeitä haavojen ja kudospuutosten korjaamiseksi.

Traumamasterin luennoista Bhim sai paljon irti.

– Erityisen mielenkiintoinen oli proteesiluento. Meillä ei ole samanlaista korkeaa tekniikkaa Nepalissa. Yleisesti kurssin selkeä viesti minusta oli, että riippumatta tiloista ja välineistä, meidän tulisi aina tukeutua toimintaperiaatteisiin – muuten seuraa ongelmia.

Bhim toivoo, että hänen kokemuksensa useat alat kattavasta kirurgiasta pienessä sairaalassa oli sellaista, josta suomalaiset kollegat saivat jotain irti.

– Ehkä suomalaiskollegoilleni oli myös kiinnostava kuulla siitä, miten me pidämme kustannukset kurissa välttämällä äärimmäisen kalliita hoitoja, joiden tulokset ovat vain marginaalisesti parempia verrattuna halvempiin vaihtoehtoihin. Tällainen toiminta keventää terveydenhoitokustannusten luomaa taakkaa kansantaloudelle.